“Kun Veera Milja lausuu säkeitä kanteleen säestyksellä, käsite ”runonlaulanta” saa mielessäni uuden merkityksen. Teoksella Supersalanen tyttöpäiväkirja kirjailijana debytoinut (esiintyvä) runoilija laajentaa luontevasti repertuaariaan musiikin puolelle. Tyttöys on duon voimavara, eikä se muutu kiltiksi: ”Helou! En häpeä sanoa että olen villikissa / enkä luovu siitä kohtauksesta, jossa meitä tapetaan.” –– Kollaasityylinen runovihko liimaa albumin kappaleita toisiinsa. Sivuilta paljastuu viitteitä niin C. G. Jungiin kuin Sapfoon. Ruusujen ja enkelikiiltokuvien vastapainona on vereslihaa, ja yhdellä sivulla sydäntarra tuntuu sykkivän mustaa valoa. Lyhyehkö levy tuntuu samaan aikaan hetken huumassa syntyneeltä ja harkitulta kokonaisuudelta. “

(Telma Peura, Nuori Voima 2/2026)

*

“Supersalanen tyttöpäiväkirja on raikas tyttöyden representaatio. Teksti pureutuu syvälle puhujansa yksityiseen, omaan minuuteen. Sieltä löytyy toimija, ajattelija, jonka tuntemuksia tai käytöstä ei voi suitsia: ei opettaja, ei aikuinen, ei kaveri, ei ihastus. Tyttöys pakenee kontrollia. Tytöt ovat villivarsoja, ja teksti on heidän laukkaansa.”

(Katariina Sarja, Tuli&Savu 03/2022) 

*

“Teos yhdistää pakottomalla tavalla päiväkirjailmaisua ja kuvakieleltään rikasta runoutta, joka asettuu välillä proosaksi, välillä ilmavan säemuotoon. Puhekielinen ilmaisu on vahvarytmistä ja tyylitajuisesti hiottua. Synkempien sävyjen vastapainoksi sivuja koristavat häpeilemättä esiteini-ikäisen arjen ilot: epätoivoisen tahmea huulikiilto, jäätelö ja lempisamettipaita. Kirjan ajankuvauksessa on surua mutta toisaalta paljon myös haikeutta, lohtua ja rakkautta.”

(Tuomas Aitonurmi, Runografi)